Translate

sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Tulppaanit ja laukat aloittivat kasvunsa

Tulppaanit aloittivat meillä lupaavasti kasvunsa eri puolilla puutarhaa jo hieman ennen koleaksi ja sateiseksi muuttunutta säätä. Sateen sinänsä uskon tekevän kasvulle pelkästään hyvää, mutta muutoin kylmä sää ei ainakaan tule edistämään itse kukinnan alkamista.

Kaikki kuvissa olevat tulppaanit ovat vuosi toisensa jälkeen takuuvarmasti kukkivaa Darwinhybridi- 'Apeldoorn' lajiketta.

Tienvarsipenkin Gladiator- laukat ovat myös jo hyvässä kasvuvauhdissa. Sään koleus tulee nopeuttamaan näidenkin laukkojen vuosittaista lehdenkärkien muuttumista ikävän ja ruman valkoisiksi.

Laukat on istutettu penkissä kasvavien kuunliljojen taustalle, joten onneksi laukan lehdet peittyvät melko hyvin niiden muhkean lehdistön taakse.

Sähköpylväspenkin tulppaaninalut edustallaan myös 'Gladiator' jättilaukkoja.


Helmililjojen lehdet puskevat terhakasti esiin laukkojen ympärillä.

Loppuun vielä kuva pihaesikoista ja ...


paviljonkipenkin maasta ponnistavista narsisseista.

Kevätesikko aloittamassa kukintaansa. Koska kukkii -haasteessa veikkasin kukinnan alkavan 26.4, joten reilusti pieleen meni veikkaus näidenkin osalta.


 Muutamia lumilämpäreitä löytyy edelleen pihamme varjoisimmista kohdista. Tämänpäiväinen, samoin kuin ensi viikolle luvattu sade, tulee kyllä viimeistään nyt lumet sulattamaan.

perjantai 12. huhtikuuta 2024

Muotoillut metsäkuuset saivat lähteä



Joku teistä saattaa ehkä muistaakin, että olen joskus kertonut istuttaneeni aikoinaan ulkovaraston viereen perustamalleni havualueelle neljä pientä kuusenalkua, jotka siirsin takapihamme metsiköstä. Taimet istutin ihan vieri viereen ja niiden juurruttua kunnolla kasvupaikalleen aloitin hiljalleen niiden lähes vuosittaisen muotoon leikkaamisen. Kuuset ovat kuvassa vasemmalla.


Vaikka teinkin leikkauksia melko säännöllisesti ja alkuperäisestä neljän kuusen ryhmästä poistin jo monta vuotta sitten kaksi, alkoivat nämä jäljellä olevatkin olla leikkauksista huolimatta jo hieman liian kookkaita havuryhmässä kasvamaan. Niinpä pyysinkin eilen miestäni sahaamaan kuusista ainakin toisen kokonaan pois. No arvata saattaa, että jäljelle jäänyt jäi pahasti muotopuoleksi, kun toinen poistettiin ja niinpä sekin sai kaatotuomion osakseen. Nostin katkaistut kuuset sepelikölle kuvattavaksi. Kuvasta pystyy aika hyvin hahmottamaan niiden koon.


Ensiksi kaadetun kuusen runko oli kasvanut todella paksuksi vuosien saatossa. Kuuset näet istutin ihan alkuvaiheessa taloon muutettuamme.


 Toisen runko oli hieman ohuempi, mutta sinänsä ihan vankka sekin. Kuusien poisto selkiytti minusta aluetta ja nyt kuusien vieressä kasvaneilla pallo- ja kartiotuijalla on enemmän tilaa ympärillään.

torstai 11. huhtikuuta 2024

Lumen alta vapautuneet

Nyt, kun lumet kukkapenkeistä ovat lähes kokonaan sulaneet, aukaisi eilen muutama krookus vihdoin nuppujaan. Yllä olevista krookuksista pari ehätti kukkaan jo ennen lumisateita, mutta nyt ihailtavana on jo useampia.  

Olen istuttanut krookuksia useampaan eri paikkaan puutarhassa. Ylläolevat ovat vasta nupullaan.


Alapihan omenapuupenkin ensimmäinen kukkarypäs. Nyt odotellaan sitten vain seuraavien krookuksien kukintaa.

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Siemenkylvöjä


Tänään täällä meillä on ollut hieno ja auringonpaisteinen kevätpäivä ja lumet ovat sulaneet pois ihan silmissä. Olen odottanut jo malttamattomana sopivia säitä päästäkseni tekemään loppuja siemenkylvöjä kasvihuoneeseen. Nyt ainakin kymmenen seuraavaa päivää näyttäisi ennusteiden ja lämpötilan suhteen olevan aika lailla tähän sopivia. 

Kasvihuoneessa oli kylvöjä tehdessäni todella lämmin ja lämpömittarin lukema näyttikin auringon helottaessa täydeltä terältä yli + 27 astetta. Kevyttoppatakin saikin riisua heti alkajaisiksi yltään ja kasvihuoneen oven työntää reilusti raolleen, jottei olisi ihan läkähtynyt kuumuuteen.

Suurimman osan kylvöistä tein taas tapani mukaan hajakylvönä styroxisiin laatikoihin. Jokaisen laatikon alakulmiin tein aluksi pienet reiät, jotta ylimääräinen kasteluvesi pääsee kasteltaessa valumaan pois. Yön ajaksi kasasin laatikot päällekkäin, jolloin kasvuharsolla tarvitsee peittää vain ylimmät laatikot. Kätevää, eikö vain.


 Kylvin mm. salkoruusuja, unikkoja, kesämalvikkia, samettikukkia ja perennoista tarharistikkiä. Nimilaput laitoin maalarinteipillä laatikoiden kylkeen, josta on helppo sitten tarkastaa mitä missäkin kasvaa. Kaikki kylvämäni samettikukat ja kesämalvikit ovat omista viime syksynä kerätyistä siemenistä. Nyt on jännä nähdä miten ne mahtavat itää. Huomenna olisi tarkoitus kylvää lisää tuoksuherneitä. Niiden siemeniä minulla onkin vielä runsaasti jäljellä.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Viimeisiä siemenpusseja


Kurkunsiemenet olivat vielä tälle keväälle hankkimatta, joten Hankkijalla muutamia päiviä sitten käydessäni suuntasinkin askeleeni suoraan siemenhyllyn ääreen. Valitsin kasvihuonekurkku 'Louisa' F1, joka on minulle uusi lajike. Se on partenokarppinen, eli ei kaipaa pölytystä. Tästä on etua kasvihuoneessa ja parvekkeella, jossa pölyttäjiä on vähän. 

Kokeilen tällä kertaa 'Como' tilliä, joka soveltuu sekä kruunu- ja lehtitilliksi. Yhtä lempiyrteistäni, eli timjamia tapaan kylvää aika usein ja niinpä sitä tuli yksi pussi nytkin ostetuksi. 


 'Ordinary' basilikaa ajattelin istuttaa tomaattien väleihin, sillä ne ovat hyviä kumppanuuskasveja. Basilika on hyvin arka kylmälle ja kasvihuoneessa se saa hyvät olosuhteet kasvulleen. Tammenlehtisalaatti 'Red salad bowl' on niin houkuttelevan värinen, että se valikoitui jo osin siksi kylvettäväksi. Soveltuu kasvatettavaksi niin avomaalla, kuin parvekkeellakin.


Ensi vuotta ajatellen ostin myös pussin keijunmekon siemeniä. Tänä vuonna niiden siemenenkylvö on auttamatta jo liian myöhäistä, mutta onneksi siementen itävyys on voimassa vuoteen 2026 saakka.


lauantai 6. huhtikuuta 2024

Hiihdon yhteenvetoa



Nyt kun hiihtokelit ovat ohi on aika tehdä hieman yhteenvetoa talven aikana hiihdetyistä kilometreistä. Kaikkia alkutalven hiihtoja ei tullut talletettua, mutta suurin osa kuitenkin. Mukana on sekä vapaan- että perinteisen hiihdot.


Minulla on Polar Flow -sovellus josta löytyy kätevästi kaikki tarvittava tieto hiihdetyistä kilometreistä.


Hiihtokilometrejä ei tänä talvena kertynyt kovin paljon, eli 166,13 km, mutta ehkä sitten ensi talvena tilanne olisi parempi ja hiihtokelit myös kohdillaan.

 Hiihdon ohella harrastan myös sisäsoutua, josta kooste on vielä tekemättä.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

Puksipuiden muotoilua

Toisena pääsiäispäivänä vallinnut ihana ja lämmin sää innosti varmasti monet meistä puutarhaihmisistä jo puutarhatöiden pariin. Niin minutkin. Kukkapenkejä siistiessäni päätin samalla myös muotoilla takapihan lankkupenkissä kasvavia puksipuita. 


Puksipuut olen siirtänyt nykyiselle kasvupaikalle syksyllä 2020 aivan tonttimme naapurirajalla sijaitsevasta penkistä.



Tässä muutama kuva entisestä kasvupaikasta ennen puksipuiden siirtoa.


Ihan alkuaan kaikki siirretyt puksipuut ovat lähtöisin yhdestä ainoasta emokasvista. Emokasvi kasvoi etupihan suuressa kolmiopenkissä, jossa se piti aina tarkoin suojata kevätauringolta ja ahavalta. Niinpä päädyinkin lopulta jakamaan kasvin pienempiin osiin ja istuttamaan tontinrajalla olevaan varjoisampaan penkkiin. 


Uusi kasvupaikka osoittautuikin hyväksi, mutta lopulta halusin puksipuut näkyvämmälle paikalle, jossa niitä pääsisi paremmin ihailemaan. Niinpä ne joutuivat kokemaan vielä kolmannen, ja toivottavasti myös viimeisen siirtonsa nykyiselle paikalle.

Suurimmat jakopalat olivat ehtineet kasvattaa rajapenkissä jo sangen vahvat juuret, jotka katkeilivat väkisinkin puskia ylös kaivaessani. Onneksi ne selvisivät tästäkin siirrosta hyvin ja ovat jo kasvattaneet kivasti myös kokoaan.

Varjostusverkko saa olla vielä suojana siihen saakka, että maa on täysin sulanut.


Puksipuiden juurelle olen laittanut maanpeitekatteeksi kuusenkäpyhaketta.

Sitten kuva penkissä muoviruukuissa talvehtineista taikinamarjan taimista. Vaikka ruukkut jäivät syksyllä kaivamatta maahan, näyttävät taimet selvinneen tosi hyvin, ainakin silmuista päätellen.


 Saman penkin maasta ylös ponnistavat marhanliljat. Nämä pitääkin suojata verkoilla ihan ensi tilassa.


Tältä täällä meillä näytti aamulla herätessä. Eilen illalla alkanut rankka vesisade oli muuttunut yön aikana lumisateeksi.