Translate

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Sipulikukat

Tänään on satanut vettä lähes koko päivän ja se on todella hyvä asia, sillä puutarha janosi jo kiihkeästi kosteutta. Etenkin havut, jotka kärsivät ainakin meidän puutarhassamme ennätyksellisen paljon tänä keväänä tuulen  ja auringonpaisteen yhteisvaikutuksesta.

Tässä muutama pakollinen sipulikukkakuva, joita te hyvät blogiystävät olette varmaan jo nähneet kyllästymiseen saakka. Laitanpa nyt kuitenkin tulemaan.










































Etualalla monta vuotta talvehtinut muratti, jota leikkasin suurella kädellä pienemmäksi.

 Kirjopikarililjat





Kevätvuohenjuuri nuotiopaikan kupeessa.




maanantai 13. toukokuuta 2013

Lämmintä ja uusi tunnustus.

Lämmin sää on hellinyt viime päivinä puutarhuria ja aurinko juhlisti hienosti säteillään myös eilistä äitienpäivää.

 
 Äitienpäiväkukka mieheltäni







Miehelläni on ollut tapana joka vuosi leipoa minulle äitienpäiväkakku, eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus. Todella hyvä ja mehukas kakku.

Pyysin  mieheltäni äitienpäivälahjaksi pylväspihlajaa ja sainkin kerralla vähän enemmän istutettavaa, eli kaksi pylväspihlajaa. riippahernepensaan, alppiruusun, kolme pallotuijaa, kaksi jaloangervoa, kesäkulleron, ketoneilikan ja kaksi vaaleanpunaista maariankelloa.




Pihalla on ollut mukava työskennellä lintujen pitäessä iloista konserttiaan ja mielenkiinnolla seurata myöskin niiden pesintäpuuhia.  Lämmin sää on saanut osan sipulikukista täyteen kukintavauhtiin, osa taas vasta availee nuppujaan kohti aurinkoa.















Kevätesikot myös

Pioni työntää punaisia versojaan esille.

Jättilaukan lehdet selvisivät ensi kerran ilman paleltumia myöhäisen kevään ansiosta.


Pikkusydän valmistautuu kohta kukkimaan.


Tuoksuorvokki on alkanut kukintansa ja sen uskomattoman ihana tuoksu leviää ympäri pihamaata.

Nyt on kukintavuorossa myös talvettamani punakukkainen joulukaktus.


Sain tämän tunnustuksen Viherpiiperrystä sun muuta blogista. Lämmin kiitos Katja.



Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

  • Kopio post it -lappu ja liitä se blogiisi.
  • Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
  • Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla.
  • Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Tämän tunnustuksen haluan antaa seuraaviin blogeihin:

Mullan yllä
Karoliinan puutarha
Cosmos 
Kukkaiselämää 
Suvipiha



perjantai 3. toukokuuta 2013

Kiirettä pihalla ja tunnustus


Kiirettä pihamaalla on riittänyt viime päivinä niin, ettei bloggailuun ole jäänyt aikaa, vaan kaikki ylimääräinen vapaa, vappua myöten on täytynyt käyttää pihan keväthuoltoon. Olen haravoinut nurmikkoa, siistinyt kukkapenkkejä ja kasvimaata sitä mukaa, kun lumet ovat väistyneet tieltä. Vieläkin alapihalla on tosin parissa kohtaa lunta jäljellä ja katsotaan ehtivätkö kasat vielä edes äitienpäiväksi  sulaa pois.

Poikani kaatoi vapailla ollessaan pihaltamme suuren kuusen sekä koivun ja viikonloppuna mieheni karsi isoimmat oksat polttopuiksi ja minä poltin oksat pikkuhiljaa takapihalla nuotiossa. Onneksi asutaan haja-asutusaluella, jossa pihalla voi vielä halutessaan roskansa polttaa, kunhan katsoo, että tuulen suunta on oikea, eli kohti läheisiä peltoja.

Sisällä olemme lisäksi kunnostaneet vaatehuonetta  ja päivittäneet sitä vastaamaan enemmän tarpeitamme. Seinät ja katto saivat uuden maalipinnan ja hyllytilaa saatiin lisäämällä  Elfan kalusteita, joita siellä jo oli ennestään, muttei riittävästi.

Muutama kuvakin tuli kiireellä napattua pihalta, mutta kovin vähän on vielä mitään kukkapenkeissä tapahtunut.











 Marraskuun kaktus aloitti kukinnan, mutta talvetuksesta johtuen kukkia tuli vain muutama.






 


Sain tämän tunnustuksen Elämää ja elämyksiä blogista. Lämmin kiitos siitä Pirkko.

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

  • Kopio post it -lappu ja liitä se blogiisi.
  • Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
  • Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla.
  • Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Tämän tunnustuksen haluan antaa seuraaviin blogeihin:

Tuijan koti ja puutarha
Annelin käsityöt
Elämää erimuodoissa
Mamas' garden
Garden Of My Dreams